Tietoja yrityksestä

HM-lab on vuonna 2004 perustettu toiminimi. Autan pieniä yrityksiä ja yhteisöjä pysymään esillä netissä kustannustehokkaasti luotujen ja ylläpidettyjen perinteisten kotisivujen avulla. Pystyn auttamaan myös monenlaisissa ohjelmointia ja tietokantoja vaativissa tarpeissa. Voin toimia sesonkiapuna ja kotisivupäivystäjänä tapahtuman tai kampanjan ajan.

Yritys on ollut sivutoimi vuodet 2004-2020, melko vähäisellä vuosittaisella työtuntimäärällä. Vuoden 2021 alusta lähtien olen pystynyt käyttämään yritykseen enemmän aikaa eläkkeelle jääntini johdosta.

Mitä ja kenelle?

Perinteiset kotisivut .fi-verkkotunnuksella ja niiden keskeinen toiminnallisuus (sähköposti, yhteydenottolomake, ilmoittautumis- tai varauslomakkeet) pienelle yritykselle tai yhteisölle joka haluaa näihin asioihin kokonaisedullisen, somealustoista riippumattoman ratkaisun, ja samalla luotettavan kumppanin ja käsiparin, joka hallitsee tekniset asiat. Eli lyhyesti: sopimalla kanssani projektista järjestyy verkkotunnus ja sen voimassapito, todellisen tarpeenne kokoisena ja hintaisena pysyvä joustava webhotellitila, nykyisten www-sivujenne siirto uuteen webhotelliin tai uusien sivujen tekeminen, kotisivujenne päivitykset joko palveluna (suosittelen) tai omatoimisesti. Kaikki tämä niin että teidän ei tarvitse lainkaan perehtyä esim. webhotellinne hallintaliittymän käyttöön. Otan yhteyttä kun pitää tehdä päätöksiä, teen joitakin asioita ilmaiseksi tai edullisesti "takuuna, mielenkiinnosta tai tuotekehitysmielessä", joitakin systemaattisella tuottavuuskertoimella pehmennetyllä tuntitaksalla. Lopuista asioista yritän tehdä hyvän tarjouksen, rakentavan ehdotuksen tai auttaa teitä toteuttamiskykyisen tahon asiakkaaksi.

Pyrin noudattamaan toteutuksissani "lean & mean" -linjaa. Eli tehdään asioita mahdollisimman vähillä palikoilla ja niin pitkälle standardin mukaisilla tekniikoilla kuin todellisuus antaa myöten. Pyrin ottamaan teknisistä asioista perusteellisesti selvää mikä johtaa usein siihen että kannatan jotain vaihtoehtoista – yleensä pitkällä tähtäimellä edullisempaa – ratkaisua kuin minkä valtavirta on omaksunut.

Kuka?

Olen Hannu Luomanen, syntynyt 1967 Alahärmässä. Olen pitkän linjan tietotekniikan ja ohjelmistotuotannon harrastaja, aloitusvuosi on n. 1984. Harrastuneisuutta ja osaamista löytyy ohjelmoinnista, tietokannoista, tietohallinnosta, käyttäjätuesta ja teknisistä projekteista. Minulla on henkilökohtainen kotisivu ja julkinen linkkikokoelma itse vuonna 2007 rakentamallani Omatlinkit.fi-alustalla. Olen jäänyt eläkkeelle Puolustusvoimien sotilasvirasta vuonna 2020.

HM-lab - nimen tarina

Kaikkihan lähti vuoden 2004 kesällä siitä, kun totesin että haluan rekisteröidä toiminimen tukemaan ohjelmistotuotannon ympärillä pyörivää harrasteluani ja etenkin mahdollistamaan kuluttajan tavoittamattomissa olevien B2B-palveluiden ostamisen. Nimen tuli olla mielellään aika lyhyt, että se mahtuu mainoksiin ja muihin. Aika suoraviivaisen luomisprosessin seurauksena tuo muistaakseni syntyi muutaman päivän hautomisen tuloksena: "HM" tulee nimestäni (Hannu Matti). "lab" puolestaan viittaa älyllisesti uteliaaseen ja kokeilunhaluiseen, pienimuotoiseen toimintaan, millaista oli ja on tarkoitus harjoittaa. Nimi HM-lab tuntui olevan vapaana meillä ja maailmalla, ja se tuntui aika kotoisalta joten sillä on menty ja jatketaan: HM-lab.